11. lokakuuta 2016

Koodausta ja kröhää

Ilmeisesti on ollut vähän liikaakin aikaa viime päivinä. Viikonloppuna sain päähäni, että nyt täytyy tehdä blogin ulkoasulle jotain. Pohojalaasten perillisenä minä itte -mentaliteetti on vahva ja niinpä minä itte sitten olen sitä väkertänyt. Hiukan tätä koneen ääreen jumittumista on avittanut sekin, että nuorimainen on ollut kipeänä ja hänen kanssaan olen ollut kotosalla tämän alkuviikon. Illalla täytyy mennä töihin kun mies tulee kotiin, kun ei ne hommat siellä itsestään hoidu.


 Jos totta puhutaan, niin ei sitä varmaan koodaukseksi voi kutsua, että etsii muiden keksimiä koodinpätkiä netistä ja kokeilee josko niillä jotain tapahtuisi. :) Olen myös metsästänyt widgettejä ja miettinyt ulkoasua muuten, otsikokin uudistin. Mobiiliversioonkin sain tehtyä jotain muutoksia, tai oikeastaan lisäyksiä. Olen sellainen, että kun jostain innostun niin sitä on vaikea lopettaa, mutta täytyy kai tehdä muutakin tässä elämässä välillä, aika tyytyväinen olen blogin ulkoasuun nyt.



Meillä on vieläkin hengissä tuo peikonlehti, jonka Asu Hyvin -lehden kuvaustiimi toi meille useampi viikko sitten. Ihanan kestävä leikkokasvinakin. Kauheasti kotona ei nyt voi kuvailla, sotkuahan siitä tulee kun mamma jumittuu koneelle, eikä pidä huolta huushollista. ;)



4 kommenttia

  1. Onpa kauniita kuvia. Ja blogisi ulkoasu on tosi kiva. Olenkin ensimmäistä kertaa blogissasi; kiva blogi sinulla. Syysterkut Pihakuiskaajan puutarhasta.

    VastaaPoista