27. marraskuuta 2016

Ensimmäinen Adventti

Hyvää Ensimmäistä Adventtia! Olen laittanut hiukan jo valoja nurkkiin, kun alkaa tuo Joulukin lähestyä. Mutta ennen sitä on vielä kaikenlaista, keikkailua kuoron kanssa, esikoisen synttärijuhlat, veljeni viisikymppiset ja glögi-iltaa naapurien kanssa. Eipä tule aika pitkäksi. :) Leppoisaa sunnuntai-iltaa kaikille!


24. marraskuuta 2016

Pataruokaa

Tein tässä joku viikonloppu sitten hyvää lihapataa. Aina jossain vaiheessa syksyä alkaa tehdä mieli oikein mausteista ja lämmittävää lihakasvispataa. Minulla ei ole tähän mitään ohjetta ja se aina vähän vaihtelee fiiliksen mukaan, mutta tämä on vähän kuin tuunattu versio karjalanpaistista. Laitoin loppuun listan aineksista, joita pataan tällä kertaa sujahti.

20. marraskuuta 2016

Hyvää synttäriä blogi!

Hip hei ja hurraa, tänään Arjen Karusellissa -blogi täyttää yhden vuoden! Ja ylihuomenna tulee vuosi siitä kun muutimme tänne uuteen kotiin. Valitettavasti en ole järkännyt mitään arvontaa, kun en ole muka ehtinyt. Ajattelin laittaa muutaman mukavan muiston tämän vuoden varrelta.


6. marraskuuta 2016

Suunnitelmista toteutukseen

// Yhteistyössä Jukkatalo

Kaikki lähti näistä omin kätösin raapustetuista lyijykynäpiirroksista. Tai olihan jotain jo ennen näitäkin. Iso kasa unelmia ja ajatuksia ja toiveita. Olimme haaveilleet jo pitkään oman talon rakentamisesta, mutta sitä oli aina lykätty parempaa aikaa odottaen. Kun tuntui siltä, että ajankohta olisi hyvä, aloimme hahmotella tiloja paperille. Nämä kuvat ovat aika pitkälle jo sellaiset, millainen talosta lopulta tulikin, pieniä muutoksia toki tuli matkan varrella.

5. marraskuuta 2016

Pyhäinpäivä ja ensilumi

Rauhallista Pyhäinpäivää kaikille! Eilen vietiin kynttilöitä haudoille ja ihailtiin kaunista kynttilämeressä kylpevää hautausmaata. Tänään loikoiltiin pitkään ja käytiin aamupalan jälkeen saunassa. Aamusauna on ihan parasta! :)

2. marraskuuta 2016

Kodin yleisvalot

// Yhteistyössä Dreamled

Kun mietimme rakennusaikana kodin yleisvalaistusta, meille oli tärkeää tyylikäs ulkonäkö ja lähes huomaamaton asennus ikäänkuin osaksi kattoa. Ledivalaistus kuluttaa vähän sähköä, on pitkäikäinen ja valon väri on todella hyvä. Kaikkien valaisimiemme värilämpötila on 4000 Kelviniä, juuri sopivaa valkoista valoa, ei kellertävää eikä sinertävää. Oli jotenkin vaikea uskoa, että korkealla katossa mikään jaksaisi valaista hirveän hyvin alas asti, mutta näillä Dreamledin valoilla tehoa riittää ja huomasimme, että varmasti vähempikin määrä tuikkuja tuohon korkeaan tilaan olisi riittänyt. :)