16. heinäkuuta 2017

Kuulumisia pihalta



Pitkästä aikaa vähän kuvia meidän pihasta. Olen ollut lomalla nyt pari viikkoa ja olen pitänyt ihan tarkoituksella lomaa myös blogista. Miehellä alkoi loma viikko sitten ja lähdimme perheen kanssa pienelle kesälomareissulle Helsinkiin, Tukholmaan ja Tampereelle.



Kesälomareissusta kotiuduttuani tein etupihan oleskelualueen reunaan istutuksia, jotka katoin kuorikatteella. Tuota istutusaluetta on hyvä laajentaa vähän kerrallaan oleskelualueen ympärille. Laitoin siihen tuijan, tuiviota, koivuangervon, keijuangervoa ja ennestään siinä oli kaksi syreeniä ja purppuraheisiangervo.








Tomaatteja on ilmestynyt jonkun verran, mutta eivät ole vielä saaneet väriä pintaan.



Salaattia tulee nyt paljon kasvimaalta. Ostin tänään muutaman yrtin lisää yhteen laatikkoon, joka oli hiukan tyhjän oloinen.




Laitoin pavuille tukikepit ja -langat. Kesäkurpitsat kasvoivat aluksi sisällä tosi nopsaa, mutta taantuivat siinä vaiheessa kun laitoin ne ulos, kovin hitaasti kasvavat, tuskinpa tulee kurpitsaa niistä ollenkaan.




Huomenna mies alkaa rakentelemaan portaita tähän kivipengerrysten väliin. Uusi kiva juttu lapsille pihassa on frisbeegolf-maali. Sitä on nyt pelattu monena päivänä.


4 kommenttia

  1. Kivalle näyttää! Sulla on hyvät satonäkymät. Minulla kasvimaa on vähän niin ja näin.

    VastaaPoista
  2. Me ollaan suunniteltu myös mökille Frisbeegolf maalia. Meillä kun on aika iso nurmikko alue myöskin. Olet oikeassa karikealuetta on helppo jatkaa ei kaikkea tarvitse heti tehdä yhtä aikaa. Viljelylaatikkosi on kasvattanut jo hyvin antimia. Hyvältä näyttää ja hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan kivaa ajanvietettä lapsille ja aikuisillekin. Itse en ole tosin vielä kokeillut. :) Kiitos, hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista