2. heinäkuuta 2017

Tänään kukkii



Hyvää Heinäkuuta kaikille! Mulla alkoi loma viimeinkin ja viikonloppu on ollut kyllä upea säiden puolesta. Kuvailin tänään vähän kukkivia perennoja pihassa. Ei ihan vielä ole mitään kukkailotulitusta, mutta ne vähätkin ilahduttavat suuresti.



Kurjenpolvet on aika vaisuja, pitäisi varmaan ostaa muutama taimi lisää ja istuttaa tuohon viereen niin tulisi rehevämmän näköiseksi.





Kasvimaalla kukkii kehäkukka. Tykkään niistä kovin ja odotan että kukkia aukeaa enemmän. Minusta kasvimaalle sopivat juuri tuollaiset pirteän väriset kukat. Muualla suosin lähinnä sinistä, violettia ja vaaleanpunaista.




Uskomatonta, mutta meillä kukkii edelleen tulppaaneja. Ei ole ennen tätäkään tapahtunut, että heinäkuussa saa ihastella tulppaanien kukintaa! Alkoivat kukkia vasta kesäkuulla kylmän kevään vuoksi, eikä kesäkuukaan kovin lämmin ollut, joten ovat jaksaneet kukkia tänne asti.


Kävin eilen Taimimoision pionipäivillä ja ostin kuusi pionia. Pionit lähtivät 30% alennuksella mukaan. Ostin kaksi Bowl Of Beautya, kaksi Primevereä, yhden Duchesse de Nemourin ja yhden Monsieur Jules Elien. Bowl Of Beautyissä oli kummassakin yksi kukka. Tykkään ihan sikana tuosta hempepästä kukasta.


10 kommenttia

  1. Bowll of Beauty on ihana. Minulla se ei ilmeisesti tänä vuonna kuki ja muutkin ovat vielä viittä vaille. Ai niin, Coral Charm avautui tänään.
    Mukavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Coral charmia olen myös haikaillut itselleni, se on upean värinen. :)

      Poista
  2. Kukkii sulla vaikka mitä. Verikurjenpolvea on myös matalampaa lajia. On yksikin yksilö tuuheamman näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Muistaakseni minulta löytyykin verikurjenpolvea, mutta se ei ole kukassa vielä.

      Poista
  3. Hups, minulla on ihan unohtunut tämä uusi blogisi. Korjataan asia :)

    VastaaPoista
  4. Upeaa kukintaa!
    Pionit on niin ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin😊 Minulla on ollut kuolanpionia mutta nyt sain hankittua muutaman muunkin tähän pihaan.

      Poista
  5. Kauniita kukkia ja kukkien loistetta <3 löysin mukavaan blogiisi ja klikkasin itseni lukijaksesi :) Mukavaa lomaa :)

    VastaaPoista