25. elokuuta 2017

Ruokaa omasta maasta



Vai pitäisikö sanoa, ruokaa omalta terassilta, sieltähän nämä tomaatit ovat. Hassua kuinka sitä onkaan innoissaan kahdesta vaivaisesta tomaatista. Sen enempää itsekasvatettua tässä ruuassa ei nimittäin ole.



Päätin tehdä ruuaksi mozzarellasalaattia. Laitoin salaattiin lehtikaalia, tomaattia (Outdoor Girl), mozzarella-juustoa, aurinkokuivattua tomaattia, kaprista, oliiviöljyä, mustapippuria ja hiukan suolapähkinöitä. Oli kyllä maukas ja ravitseva salaatti!



Tomaatit ovat kasvaneet terassilla, koska meillä ei ole vielä kasvihuonetta. Tämä kesä on ollut vähän kylmä, mutta nämä lajikkeet ovat kuitenkin pärjänneet siellä hyvin. Mikäli ilmat kylmenee kovasti, loput tomaatit voi jatkokypsyttää sisällä. Kasvatin nämä tomaatit itse siemenestä asti, kolme 'Outdoor Girl'iä ja kolme 'Sungold'ia. Sungold-tomaatit ovat pienempiä, mutta ihanan makeita, niitä on tullut napsittua puskista päin sitämukaa, kun kypsyvät.



Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

16 kommenttia

  1. Ei niitä itse kasvatettuja todellakaan enempää tarvita, kun niistä jo iloitsee. Omassa kasvarissa touhutessa muistan aina kotimaisen leffan, jossa Tiina Lymi meni väkisin entisen kotinsa kasvariin syömään itse kasvattamiaan tomaatteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä tarvita. :) Hauska leffakohta, en olekaan tainnut nähdä kyseistä elokuvaa. :D

      Poista
  2. Herkullisen näköinen salaatti! Kasvatin viime kesänä lasitetulla parvekkeellamme tomaattia. Tänä kesänä kasvatin vain kurkkuja. Saimme talvella kaksi kissaa ja nyt en uskaltanut laittaa tomaattia, se kun on tosi myrkyllinen kissoille.

    VastaaPoista
  3. Miten ihanat kuvat! <3 Minäkin iloitsen jo ihan yhdestäkin omalla parvekkeella kypsyneestä vihanneksesta, vaikkei koko kesänä tulisi enää enempää satoa. :D

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! :) Niinpä, kyllä sitä jo vähästä iloitsee. :)

      Poista
  4. Komeat tomaatit!
    Salaatti näyttää tosi herkulliselta.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Onpa herkullisen näköistä salaattia ja niin upeat tomaatit. Kiva kun kävit osallistumassa arvontaan blogissani; minäkin liityin mukavan blogisi lukijaksi. Kiva saada uusia blogikavereita. Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaatti oli kyllä hyvää. :) Kiva kun liityit lukijaksi! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Hyvältä näyttää salaattisi. Ja onhan siellä ne kaksi omaa tomaattia mitkä on siemenestä asti kasvatettu. Hienoa.

    VastaaPoista
  7. Kauniit kuvat! Kaikesta itse kasvatetusta tulee tosiaan valtavan hyvä mieli, vaikkei sitä määrällisesti paljon olisikaan. Mukavaa alkanutta viikkoa! P.s. blogissani on puutarhakirja-arvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niin tosiaan tuleekin. Täytyykin käydä osallistumassa. :) Mukavaa viikkoa!

      Poista
  8. Hyvännäköinen salaatti ja hienot tomaatit :) Vitsit, pitäisi kyllä itsekin innostua ensi kesänä kasvattelemaan jotain parvekkeella!

    VastaaPoista