2. marraskuuta 2017

Kotiblogit -lehden joulunumero


Tässä jokin aika sitten vihjasin, että puuhastelin erään projektin kanssa. Nyt voin vihdoin paljastaa, mistä on kyse, sillä Kotiblogit -lehden uusin numero on ilmestynyt. Lehdessä on minun tekemäni parin aukeaman mittainen juttu! Olin ihan innoissani ja otettu, kun minua kysyttiin lehteen mukaan.



En ole mikään maailman kovin jouluihminen. Sellainen, joka alkaa fiilistellä joulua heti kun juhannuksesta on päästy ja jolla on lahjat hankittuna kaikille jo kuukausia ennen jouluaattoa. Ei, minä olen niitä ihmisiä, jotka odottavat joulua hiukan kauhulla, että kuinkahan siitä tänäkin vuonna taas selvitään. Älkää ymmärtäkö väärin. Rakastan joulua, kunhan joulu vihdoin alkaa ja kaikki sitä edeltävät velvollisuudet on suoritettu. :)




Otin tämän joulustailauksen kuitenkin intoa puhkuen vastaan ja niin meille tuli hetkeksi joulu jo syyskuun lopulla. Lapset olivat aivan innoissaan piparien leipomisesta ja olihan se ihanaa kaivaa joulukoristeet esiin ja laittaa kynttilöitä. Takka sytytettiin tietysti ja raahasin jopa pienen kuusen pihan perältä sisälle taloon! Oli kyllä aika jouluinen fiilis.



Laitoin tähän postaukseen kuvia, joita lehdessä ei näy. Kuvia tuli otettua todella paljon, eivätkä ne kaikki tietenkään päätyneet lehteen. :) Kannattaa ihmeessä hakea uusin Kotiblogit -lehti, sieltä löytyy lisää kuvia ja tietysti muitakin ihania jouluisia juttuja ihanien bloggareiden kirjoittamana!

Jokos teillä ollaan fiilistelty joulua?

28 kommenttia

  1. Todella kauniit kuvat ja juttu sinulta. Ihanaa viikkoa ja onnea!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Ensimmäistä kertaa vierailin blogissasi ja pakko oli lisätä se omalle lukulistalle :)

    VastaaPoista
  3. Oi miten kauniita kuvia♥ Ihan mahtavaa että pääsit tuollaista tekemään! Leppoisaa iltaa!

    VastaaPoista
  4. Onnea lehteen pääsystä! Ihana juttu!:)

    VastaaPoista
  5. Vau, miten kivat kuvat ja kuva tilaisuus päästä mukaan! Täytyykin kipaista lehti kaupasta :)

    VastaaPoista
  6. Onnea upeasta projektista! Kiva kun pääsit tällaiseen mukaan. Eli nyt kauppaan lehtiostoksille. - Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, oli kyllä kiva päästä tähän mukaan. :)

      Poista
  7. Hieno juttu! Oli varmasti myös mukava tehdä sitä.

    VastaaPoista
  8. Kiva juttu lehdessä ja kauniit sisustuskuvat.Meillä leivottiin myös jo pipareita,kun pikkuleipuri sai uudet muotit.Pitihän niitä testata heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 No tottakai, mahtoi pikkuleipuri olla innoissaan. :)

      Poista
  9. Ihanat kuvat! Varmasti mukavaa päästä tuollaiseen mukaan ja lapset ovat innoissaan päästessään leipomaan pipareita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä olivat innoissaan kun jo niin aikasin saivat luvan leipoa pipareita! :D

      Poista
  10. Onnittelut lehtijutusta!❤️
    Kauniit kuvat! Täytyykin ostaa tuo lehti.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Osta ihmeessä, siellä on paljon kivoja juttuja. :) Mukavaa viikonloppua ja pyhäinpäivää!

      Poista
  11. Juttusi oli tosi kaunis ja seesteisen jouluinen. Varsinkin kuvat lapsistasi leipomassa pipareita olivat ihania. <3

    VastaaPoista
  12. Voih, kuinka kauniita kuvia - ja keskellä syksyä! Hienosti huijattu, hih. ;)

    Ihana kuulla, etten ole ainoa, joka ei ole 100 %:nen jouluihminen. Luulin jo, että olen jotenkin outo... ;) Minulla on aivan sama juttu, että nautin joulun ajasta kaikilla aisteilla ja täysin siemauksin, mutta vasta sen jälkeen, kun kaikki suorittaminen on ohi. Mikäpä sen ihanampaa kuin herätä aattoaamuun ja alkaa nauttimaan kiireettömyydestä, tuoksuista, herkuista - siis kokonaisvaltaisesta joulufiiliksestä. Mutta sen joulunvieton alkuhässäkän voisi mun puolesta sivuuttaa kokonaan! :D

    Yritetään siis tehdä jouluvalmistelumme suht stressittömästi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :D Mulla myös se, että en halua pilata joulua itseltäni sillä että alan juhlia sitä liian aikaisin. Olen sen verran vanhanaikainen, että minusta joulu alkaa jouluaattoiltana ja kestää loppiaiseen saakka. En halua vetää itseäni ähkyyn piparista ja suklaasta jo adventtiaikana ja olla sitten totaalisen kypsä jouluun heti kun lahjat on jaettu. :D

      Poista