10. marraskuuta 2017

Varo mitä toivot


Täällä sitä nyt ollaan, arkipäivänä päiväsaikaan kotona. Juuri kun pääsin kiukuttelemasta tätä marraskuun pimeyttä ja sitä, että olen töissä aina valoisaan aikaan. En minä nyt ihan tätä kuitenkaan toivonut, nuorimmainen on nimittäin kuumeessa ja siksi ollaan kotosalla. No, ehdinpä ainakin kuvata kahvikuppia sekä edestä että takaa tytön päikkärien aikaan.



Perjantaikimpussa on edelleen samat vanhat kukat, ovat kyllä sitkeitä. Sinipiikkiputki tosin alkaa jo hiukan näyttää ränsistyneeltä.




Toivotaan nyt, että tyttö paranee tuosta pian. Juuri jokin aika sitten hänellä oli korvatulehdus, nyt eilen valitti vatsaa ja on ollut aika räkäinen. Kaikenlaista on ollut kyllä liikkeellä viimeaikoina ja päiväkodissa helposti leviävät.


Mukavaa viikonloppua joka tapauksessa itse kullekin!

6 kommenttia

  1. Harmoniaa, jossa silmä lepää. Kun itse opiskelin (40-ikävuoden kahta puolen) ja mies oli vielä töissä kodin ulkopuolella, alle kouluikäiset lapsemme olivat päiväkodissa. Flunssakierre on niin tuttua tuolta ajalta. Pikaista paranemista kuopukselle. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Paranemista pikkuiselle. Päiväkodeista saa pöpöjä säännöllisin väliajoin. Eipä sille mitään mahda. Kaunis kukkakimppu. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä sille mitään voi. :) Onneksi tyttö vaikuttaa jo paremmalta, ei ole kuumetta enää tai ainakaan juuri nyt. Illalla oli vielä kuin kekäle, vaikka annoin kuumelääkettäkin. Mutta sillä se meneekin nopsaa ohi, kun kuume nousee. Itselläni ei enää oikein lämpö nouse koskaan ja tuntuu että kaikki flunssat kestää sen vuoksi kauhean pitkään.

      Poista
  3. Toipumista tytölle ja tunnelmallista viikonloppua teille!

    VastaaPoista