10. joulukuuta 2017

Toinen adventtisunnuntai


Tänään on jo toinen adventtisunnuntai. Eilen vietettiin esikoistytön syntymäpäiviä, kaikki sujui kivasti, tarjottavia riitti kaikille ja vieraat viihtyivät. Nyt saa vihdoin kääntää katseen jouluun ja alkaa keskittymään jouluvalmisteluihin.




Tänään on voimistelijoiden joulunäytös, jossa molemmat tyttäremme esiintyvät. Kenraaliharjoituksissa kävimme jo nuorimmaisen kanssa. Hauska seurata pienimpiä voimistelijoita, kun kaikki ympärillä oleva kiinnostaa enemmän kuin itse esityksen kulku.



Olisi kiva päästä käymään myös kuoroni joulukonsertissa, tai ehkä on vähän hassua sanoa kuoroni, sillä olen pitänyt nyt hiukan paussia kuorolaulusta. Tänään olisi illalla konsertti, mutta luulen että olen voimistelunäytöksen jälkeen sen verran väsyksissä etten jaksa enää lähteä. Viikon päästä sunnuntaina on vielä yksi konsertti, jossa voisin käydä mikäli jouluvalmisteluilta ehdin.




Hyvää toista adventtisunnuntaita kaikille!

7 kommenttia

  1. Kiitos samoin!
    Tänään toista adventtikynttilää sytytellessä tuli mieleen, että en tänä vuonna pääse sytyttämään neljättä. Aatto ja 4. adventti ovat samana päivänä ja vietämme joulua muualla. Onkohan kauhean paha, jos sen sytyttää jo etukäteen =)

    VastaaPoista
  2. Näissä kuvissasi on ihana joulutunnelma!
    Hyvää adventtisunnuntaita:)

    VastaaPoista
  3. Rauhallinen tunnelma kauniissa kuvissa, mutta teksti kertoo kiireistä. Ota iisisti, jos suinkin pystyt. Joulu tulee joka tapauksessa ❤️ Hyvää tätä iltaa ja ensi viikkoa.

    VastaaPoista
  4. Jouluvalmistelut taitaa alkaa monessa kodissa ja niinsanotut kiireet. Minä ajattelin vielä pikkuisen lisätä sinun kiireitäsi, sillä minulla on sinulle haaste blogissani, jos käyt kurkkaamassa. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista