27.12.17

Työhuoneen uudet kalusteet

// Yhteistyössä Esan Levykaluste Oy


Työhuone on ollut jo pitkään vähän huonossa jamassa. Sinne on ollut tarkoitus suunnitella kunnon kalusteet ja työpöytä siitä lähtien, kun talo valmistui. Jotenkin rakennusaika kuitenkin imi mehut siinä määrin, ettei ollut oikein inspiraatiota ryhtyä hommiin. Nyt kuitenkin jossain vaiheessa loppusyksyä tai alkutalvea, otin kynän kauniiseen käteen ja aloin miettiä millaiset kalusteet tilassa tarvitaan.


Kalusteet valmistettiin keittiöitä ja muita kodin kiintokalusteita valmistavassa perheyrityksessämme, Esan Levykalusteessa. Eilen tapaninpäivänä mieheni asensi ne pojan kanssa paikoilleen. Ovet, taso ja runkojen näkyvät osat ovat mattapintaista valkoista kalustelevyä, joissa on reunassa vanerinauha.



Vetimet ovat minusta ihan parasta tässä kaapistossa. Vedin on mustaa nahkaa, joka on kiinnitetty krominvärisillä "nastoilla" oveen. Vetimen voi laittaa kiinni joko kahdesta kohtaa, tai sitten kuten komeron ovissa, lenkiksi ja yhdestä kohtaa kiinni. Ihastuin tähän vetimeen heti kun sen näin! Näitä on olemassa myös tumman ja vaalean ruskeina, mutta kumpikaan niistä ei oikein ollut väriltään tähän kokonaisuuteen istuva, joten valitsin mustat.



Mapeille ja kansioille on tilaa komeroissa ja ylhäällä oleviin kaappeihin voi piilottaa vaikka mitä hiukan harvemmin tarvittavaa tavaraa. Säilytystiloja ei ole kyllä koskaan liikaa! Työtason vasemmalla puolella on avohyllykköä ja tila tulostimelle. Alhaalla on laatikoita esimerkiksi kynille ja papereille. Johdot menevät tasosta läpi siistien läpivientien kautta ja kulkevat laatikoston takana piilossa.



Kyllä nyt kelpaa tehdä blogihommia ja maksaa laskuja uudistuneessa työhuoneessa!

8 kommenttia

  1. Hyvän näköinen työhuone. Kiva, että säilytystilaa on runsaasti, sillä kyllä niitä mappeja, papereita ja kyniä edelleen näin digiaikanakin tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Kyllä niitä mappeja ja papereita on jostain syystä kertynytkin. :)

      Poista
  2. Votos de Ano Novo Repleto de Felicidade.
    AG

    VastaaPoista
  3. Upean ja käytännöllisen näköinen työhuone! 📠📎📏💻💺📂
    Säilytystiloja ei tosiaan ole koskaan liikaa. Ihmettelen usein työhuoneita, joissa ei ole kuin työtaso ja tietokone. Meillä ainakin tarvitaan tilaa mapeille ym. sälälle. Teillä näyttää olevan kaikille oma paikka mietittynä. On varmasti inspiroivaa työskennellä siistissä työhuoneessa! 😊

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana työhuone! Voinks mä alkaa käydä teillä töissä? =D
    Meidän työhuoneen muutos on edelleen kesken, mutta ehkä ensi vuoden aikana...

    VastaaPoista