25. tammikuuta 2017

Living Kitchen 2017

Viime viikonloppuna kävimme työporukan kanssa hakemassa uusia tuulia Kölnin keittiömessuilta Saksasta. Samaan aikaan oli huonekalumessut, mutta olisi tarvinut toisen päivän kiertämiseen, jos sinne olisi mielinyt. Keittiöitä oli kolme hallillista ja niiden kiertämiseen meni yhden työpäivän verran tunteja. Jonkin verran löytyi ideoita, mutta aika paljon tuntui olevan samaakin kuin kaksi vuotta sitten. Tässä joitakin paloja messuilta.

15. tammikuuta 2017

Kuvakulmia työhuoneesta

Työhuoneessa vaihtui jokin aika sitten järjestys hiukan. Ei sen suuremmin tosin, kuin että työpöytä ja kaappi vaihtoivat paikkaa. Nyt on minusta hyvä järjestys. Olen hankkinut työhuoneeseen uuden lampun ja hiukan muutakin rekvisiittaa, laskuille muun muassa pieni hyllykkö, jossa ne pysyvät tallessa kunnes ne maksetaan ja laitetaan mappiin. Sain uuden läppärinkin viime kuulla, se on paljon mukavempi kuin järkyn iso pöytäkone, ainakin sisustuksellisesti. :)

9. tammikuuta 2017

Epäsuora valaistus lednauhalla

// Yhteistyössä Dreamled

Lednauhalla saa toteutettua monenlaisia epäsuoran valon ratkaisuja. Katon tai seinän kautta heijastuva valo ei häiritse kirkkaudellaan tunnelmointia, mutta antaa kuitenkin mukavasti yleisvaloa. Meillä on käytetty Dreamledin nauhavalaisinta eteisessä katon upotuksessa, wc:n peileissä taustavalona sekä kylpyhuoneessa peilikaapin pohjassa ja päällä.

8. tammikuuta 2017

Hyvää Tammikuuta!

Hyvää Tammikuuta ja tätä vuotta! Olimme tällä viikolla perheen kesken rentoutumassa Turun Caribiassa. Polskimme kylpylässä, kiipeilimme ja pompimme Super Parkissa, söimme hyvää ruokaa ja minä pääsin vielä rentouttavaan intialaiseen päähierontaankin. Se tuli kyllä tarpeeseen.