14. tammikuuta 2018

Ihana inkivääritee


Tänä talvena tuntuu olleen todella sitkeitä flunssia liikkeellä. Itse alan nyt olla jo hyvin voiton puolella, mutta tänä aamun taas tuntui hiukan keuhkot rohisevan. Päätinkin tehdä aivan mainiota inkiväärijuomaa, jonka ohjeen sain hyvältä ystävältäni.



Juomaan tulee tuoretta inkivääriä ja kurkumaa pieninä siivuina. Minulla ei ollut nyt tuoretta kurkumaa, joten laitoin mukaan ripauksen jauhettua kurkumaa. Inkivääri- ja kurkumasiivut laitetaan kattilaan veden kanssa ja lämmitetään kiehuvaksi. Kun juoma kiehuu, lieden voi sammuttaa ja jättää teen helkeksi aikaa hautumaan. Mitään tarkkoja määriä en osaa sanoa, fiiliksen mukaan ja kokeilemalla löytyy. Laitoin veteen lisäksi pari kuivattua neilikkaa.



Inkiväärijuoma maustetaan puristamalla joukkoon hiukan sitruunaa ja makeutetaan hunajalla. Sitruunaa ei kannata laittaa kiehumaan muiden aineksien kanssa, jotta mahdollisimman paljon C-vitamiinia säilyy.



Tämä juoma on ihan mahdottoman hyvää ja antaa flunssalle kyytiä. Inkivääri, kurkuma, sitruuna ja hunaja ovat kaikki hyviä luonnon omia lääkkeitä. Kiitokset ystävälleni tästä ihanasta ohjeesta!



10 kommenttia

  1. Kiitos vinkistä! Kuulostaa oikein hyvältä juomalta. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Tämä menee testiin! Kiitos!

    https://www.stoori.fi/rakkaudella-henna/

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä vinkistä,tätä pitää kyllä ehdottomasti kokeilla:) Mukavaa sunnuntaita♥

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Ole hyvä😊 Tuo on kyllä kokeilemisen arvoinen juoma!

      Poista
  5. Kiitos sinulle ohjeesta menee kokeiluun ja tarpeeseen tulee, olen meinaa saanut flunssan.

    VastaaPoista