17. toukokuuta 2018

Kutsuva keidas parvekkeelle

// Yhteistyössä Selja T.


Tänä keväänä vihdoin toteutin sen! Laitoin parvekkeen käyttökuntoon kesäksi. Olemme asuneet tässä kodissa kaksi ja puoli vuotta, joten oli jo aikakin ottaa myös tämä osa talosta käyttöön. Ihanan Selja T. -brändin tuotteilla parvekkeen sisustus kävi kuin leikiten ja lopputulos on mielestäni ihanan kodikas ja kutsuva.




Ihastuin mustiin kantikkaisiin ruukkuihin, joita löytyy montaa eri kokoa. Niistä voi koota näyttävän ryhmän. Meriheinäkorien sisällä on metallinen ruukku. Näin ne soveltuvat hyvin myös kukkaistutuksiin. Koreissa voi myös kivasti säilyttää vaikkapa tyynyjä. Valitsemani tuotteet henkivät mielestäni hiukan beach house -fiilistä. Ruukkuihin oli ihan pakko laittaa kukkien kaveriksi myös heinää.




Ihania lyhtyjä, amppeleita ja parvekelaatikoita löytyy Selja T:n valikoimista moneen makuun. Selja T. ei myy tuotteitaan suoraan kuluttajille, mutta voit kysyä tuotteita monista kukkakaupoista ja sisustusliikkeistä.




Nyt parvekkeella on ihana viettää valoisia kesäiltoja, seurata auringonlaskua ja kuunnella vesilintujen ääntelyä järvellä. Illan viiletessä voi käpertyä vilttiin oman kullan kainaloon ja laittaa muutaman kynttilän tuomaan tunnelmaa.




Istutusruukut, parvekelaatikot, lyhdyt ja amppeli saatu blogiyhteistyön merkeissä.

13 kommenttia

  1. Viihtyisän ja upean näköistä! Mukavaa loppuviikkoa teille :)

    VastaaPoista
  2. Todella kuten sanoit kodikas ja kutsuva.

    VastaaPoista
  3. Ihanalta näyttää❤ Leppoisaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
  4. Kutsuvan näköinen kesäinen olohuone. Kyllä tuolla kelpaa istahtaa.
    Hyvää viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
  5. Kauniilla tuotteilla saa paljon aikaan. Upea toteutus!

    VastaaPoista
  6. Kylläpä on kaunista ja kutsuvaa. Niin kauniisti toteutettu. Aurinkoista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista