14. kesäkuuta 2018

Sadetta odotellessa


Viimeksi kerroin, että olemme lähdössä kesälomareissuun Amerikkaan, ja eilen saimmekin vieraaksemme amerikkalaisia. Tämän sukulaismiehen (kenen luokse olemme menossa) veli oli vaimoineen käymässä Suomessa ja he halusivat nähdä kotimme. He ovat viimeksi käyneet Suomessa neljä vuotta sitten, ja silloin tätä uutta kotia ei vielä oltu alettu rakentaa.




On aina kiva esitellä kotia vieraille, silloin huomaa itsekin uusin silmin taas kaikki parhaat puolet omasta kodista. Erityisen kiva on esitellä kotia amerikkalaisille, jotka ovat aina todella monisanaisia kehuissaan. Välillä jostain kumman syystä kuitenkin nolotti kotimme pienuus (240m2) amerikkalaisiin ökykoteihin verrattuna. Tullut varmaan liikaa katsottua amerikkalaisia sisustus- ja talo-ohjelmia. Meillä on myös hirveä puute se, ettei jokaisen makuuhuoneen yhteydessä ole omaa kylpyhuonetta! :D Mutta tuskinpa Amerikassakaan on kaikilla tällaisia TV:stä tuttuja hulppeita huviloita.



Viimepäivinä on ollut enemmän tai vähemmän mielessä sade ja sen puute. Nyt on tainnut kyllä tulla pikku sateita ympäri Suomea, mutta meille ei ole vielä osunut. Ensi viikolle lupaisi sadetta. Tosin niin se lupasi viimeviikollakin tälle viikolle, mutta tilanteet muuttuvat. Tai siis eivät muutu, kun tämä kuivuus jatkuu vaan. Fiilis on vähän kuin Kummelin 'Perintöä odotellessa' sketseissä, Sadetta odotellessa... 

 


Olipa kiva kuvata tällä kertaa keittiöönkin päin, kun oli pitkästä aikaa siistiä! Näiden kukkakuvien myötä toivottelen kaikille mukavaa torstaita!

11 kommenttia

  1. Kauniita kuvia ja teillä on kyllä niin ihana koti! Toivotaan niin kovasti että sitä vettä tulisi edes vähän:) Mukavaa kesäpäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💗 Toivon täällä kädet kyynärpäitä myöden ristissä että sadetta tulisi😊

      Poista
  2. Ihanat kuvat! Kyllä teidän koti on kaunis ja suomalaisen mittapuun mukaan tilava.
    Meidän isossa talossa (tällä samalla tontilla) on 430 neliötä ja kaikki ovat hokeneet sen tilavuutta. Harva on muistanut, että meillä on samanaikaisesti ollut 11 kotona asuvaa ja muualla opiskelevia lapsia.
    Ihanaa kesäistä torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset!😊 Mikä katras teillä!💗 Siinä on tarvinutkin kyllä aika paljon enemmän neliöitä kuin keskivertoperheen kodissa.😊

      Poista
  3. Ihanat kuvat ja tunnelmat teillä!
    Maassa maan tavalla. Siellä Amerikassa ollaan monessa kodissa vielä aika vanhoillisia ja kodit pursuavat ehkä vähän liikaakin tavaraa. Meidän skandinaavien kodit voivat olla aikamoinen nähtävyys heille.
    Muistan vuosia sitten, kun kävimme Amerikassa. Hotellin uima-altaalta meille tuntemattomat vanhat rouvat ihmettelivät, miten lapsiperheellä on varaa matkustaa Amerikkaan. Yksi heistä vastasi meidän puolesta. Oli nähnyt telkkarista dokumentin suomalaisista kodeista, joissa kaikki oli siistiä, eikä mitään turhaa krääsää näkynyt missään. Täti oli sitä mieltä, että suomalaisilla jää rahaa matkustamiseen, kun eivät täytä kotejaan turhalla kamalla, niin kuin he.
    Hauskaa, että joka maasta meillä on yleiskäsitykset, juurikin telkkarin kautta. Taitaa meillä suomalaisillakin olla sitä turhaa kamaa kodeissa, eikä kaikilla amerikkaisilla ole valtavia lukaaleja. Suomalaiset kodit ovat sitä paitsi todella kauniita ja viihtyisiä moneen maahan verrattuna. Meille koti on niin tärkeä paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja! Se on kyllä jännä miten stereotyyppisiä käsityksiä sitä itselleen haalii television välityksellä. :)

      Poista
  4. Tosi nättiä, valoisaa ja heleää. :) Sadetta odotetaan meilläkin jo aivan epätoivolla! Tiistain vastaisena yönä ripsi hiukan ja eilen illalla putosi pari pisaraa, mutta ihan kunnon sade olisi tervetullut. Käy sääliksi luonnonkasvejakin, jotka nuutuvat ja käpristyvät paahteessa. :(

    VastaaPoista