28. elokuuta 2018

Amerikan matkamme, OSA 6 - Las Vegas ja Hooverin pato


Los Angelesin ja kolmen perättäisen huvipuistopäivän jälkeen lähdimme aamulla kohti Las Vegasia. Matka kesti muistaakseni neljä - viisi tuntia. Vegasiin saavuttuamme ajelimme edestakaisin Las Vegas Strippiä, eli sitä kuuluisaa katua, jonka varrella suuret hotellit ja kasinot sijaitsevat.

Las Vegas Strip on vajaat seitsemän kilometriä pitkä osa Las Vegas Boulevardia. Toisin kuin yleensä luullaan, Strip ei ole osa Las Vegasin kaupunkia, vaan suurin osa siitä kuuluu Clarkin piirikunnan hallintoon. Ainoastaan Stratosphere hotelli sijaitsee Las Vegasin kaupungin alueella. Stratosphere oli muuten hotellimme, jossa yövyimme kaksi yötä. Ajeltuamme jonkin aikaa ympäriinsä, asetuimme hotelliimme ja vietimme illan siellä. Seuraavana päivänä lähdimme tutustumaan Hooverin patoon.




Hooverin pato on saanut nimensä presidentti Herbert Hooverin mukaan. Pato on valmistunut vuonna 1936 ja sen rakentaminen kesti viisi vuotta. Se on Yhdysvaltojen ensimmäinen kokonaan betonista rakennettu pato. Padon korkeus on 221 metriä ja sen valmistamiseen käytettiin 3,4 miljoonaa kuutiometriä betonia.



Pääsimme tutustumaan patoon myös sisältä. Meille näytettiin pieni elokuva, joka kertoi padon rakentamisesta ja pääsimme käymään voimalassa, jossa sähkö tuotetaan. Padon rakentaminen oli hurja ponnistus ja vaati myös paljon ihmishenkiä. Heille on pystytetty muistolaatat ulos padon yli johtavan tien varrelle.


Kävimme kääntymässä padon päällä noin puolessa välissä ihan vain siitä syystä, että pääsimme astumaan Nevadasta Arizonan puolelle. Näin saimme Amerikan matkallemme yhden käydyn osavaltion lisää. Kuljimme yhteensä viiden osavaltion alueella. Pato sijaitsee keskellä erämaata ja siellä oli todella kuuma. Missään muualla emme kokeneet sellaista kuumuutta kuin täällä. Autoon palattuamme saimme todeta, että lämpöä oli 112 astetta Fahrenheitia, eli 44 astetta Celsiusta. Auto oli varjossa katoksellisessa parkkihallissa, joten mittari näytti varmasti oikein.


Hooverin padolta palattuamme päätimme vierailla muutamissa suuremmissa casinohotelleissa. Caesar's Palace oli upea ilmestys, samoin elokuvistakin kuuluisa Bellagio.





Bellagiossa oli upea sisäpuutarha altaineen. Muutenkin näki, että sisustuksessa ei oltu rahoja säästelty.




Casinoilla sai tupakoida sisällä ja monella casinolla se oli todella epämiellyttävää, mutta Bellagiossa oli ilmeisesti panostettu todella paljon myös ilmanvaihtoon, koska siellä tuoksu oli melkeimpä raikas.




Ulkona piti tietysti katsastaa myös Bellagion kuuluisa suihkulähde. Suihkulähde on päällä tasa- ja puolelta tunnein. Satuimme sopivasti paikalle ja lyhyen odottelun jälkeen suihkulähdenäytös alkoi. Taustalla soi musiikki, jonka tahdissa suihkulähde ampui vesisuihkuja ilmoille.





Illalla söimme todella hienossa ja kalliissa ravintolassa Stratosphere-hotellin tornin huipulla. Tarjoilijoita oli joka lähtöön ja söimme monta ruokalajia. Tornista oli upeat näköalat Vegasin ylle. Oli upeaa katsella kun ilta hämärtyi ja värivalot alkoivat loistaa. Mahtava kokemus! Oli mukavaa nähdä Las Vegas ihan omin silmin, mutta täytyy sanoa, ettei se ihan lasten paikka kyllä ollut. Aikuisten kesken siellä voisi viihtyä pidempäänkin.


Amerikan matkamme -postaussarjan kaikki osat:

OSA 6 - Las Vegas ja Hooverin pato 

8 kommenttia

  1. Taas niin upea kuvakertomus teidän matkasta. Kiitos Hanna, että pääsimme mukaan matkalle.
    Mahtava pato, vaikka sillä on jo ikää.
    Kun hienoja kuviasi katselee, pakostakin ajattelee, että rahalla saa ja ettei turhaan sanota Amerikassa kaiken olevan suurta.
    Ihanaa viikon jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä tosiaan tuntui kaikki olevan suurta. :) Siitä tuli reissullamme jo vähän vitsi, joka teki oppaamme ja sukulaismiehemme hiukan vaivautuneeksikin. Mutta sellaista siellä oli, aikalailla erilaista kuin meillä. Mutta huomasimme, että suuruudesta ja mahtavuudesta huolimatta monin paikoin oli melko vanhaa, vanhanaikaisen muodin mukaista ja hiukan jo ränsistynyttäkin. Ehkä rahaa ei nykypäivänä olekaan niin paljon ylläpitämään kaikkea suurta.

      Poista
  2. Minullekin tuli mieleen, että tosiaan, Amerikassa kaikki on suurempaa. Aivan mahtavia kuvia, ylellisyyden tuntua. Kiva, kun saan olla osana matkakertomusta täällä ruudun toisella puolella.

    VastaaPoista
  3. Amerikassa onkin paljon nähtävää <3

    VastaaPoista
  4. On teillä ollut hieno matka. Kiva, että tarjoat meille mahdollisuuden päästä siitä osalliseksi näiden postausta myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli kyllä upea. Tuli niin paljon otettua kuvia, että johonkin ne täytyy käyttää. :D Kiva jos tykkäätte lukea näitä. :)

      Poista