25. tammikuuta 2017

Living Kitchen 2017

Viime viikonloppuna kävimme työporukan kanssa hakemassa uusia tuulia Kölnin keittiömessuilta Saksasta. Samaan aikaan oli huonekalumessut, mutta olisi tarvinut toisen päivän kiertämiseen, jos sinne olisi mielinyt. Keittiöitä oli kolme hallillista ja niiden kiertämiseen meni yhden työpäivän verran tunteja. Jonkin verran löytyi ideoita, mutta aika paljon tuntui olevan samaakin kuin kaksi vuotta sitten. Tässä joitakin paloja messuilta.

















3 kommenttia

  1. Näitäpä oli hauska katsella, koska keittiöremontti on suunnitteilla. Minulla on sinulle blogissani pieni tunnustus ja haaste. Ei stressiä, jos et jaksa haasteisiin vastailla. Halusin kuitenkin vuorollani valita muutaman kauniin blogin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset tunnustuksesta! :) Täytyy katsoa löytyisikö jostain välistä aikaa vastata haasteeseen. :)

      Poista
  2. Eipä näillä kiirettä, eiväthän ne vanhenekaan :) Muuten ihana tuo mustavalkoinen laattalattia tuossa yhdessä keittiökuvassa. Tekisipä mieleni jotain tuon tapaista omaan pikkukeittiöön.

    VastaaPoista