7. tammikuuta 2018

Raikkaampi fiilis


Loppiainen tuli ja joulukamat saivat lähteä.  Heti on paljon raikkaampi fiilis, vaikka joulunajasta pidänkin. Ihanaa, että päivä pidentyy koko ajan, joskin se on vielä kovin lyhyt. Onneksi lumi tuo hiukan valoa elämään.




Tyynynpäällisissä on jo hiukan vihertävää, kevään odotus alkaa jo. Pian saa laittaa siemeniä multaan ja aloitella taimien kasvatusta. Pitää alkaa hiukan tutkia siemenluetteloita. Mitähän sitä tänä vuonna laittaisi?



Yläkerran aulassa ollut sininen maalaus löysi uuden paikan olohuoneen korkealta seinältä. Taulu on hyvän ystäväni maalaama. Ikean reissulta tuli hankittua muun muassa toinen rottinkirahi vanhan kaveriksi, ne ovat kivat tuollalailla päällekäin, sekä työhuoneeseen Sinnerlig -valaisin.



Leppoisaa sunnuntaita!

8 kommenttia

  1. Teillä on ihanan valoisaa jo nyt. Jännä kyllä tuo, miten sitä laittaa kaikkea jouluksi ja nauttii aikaansannoksistaan. Ja yhtä nautinnollista on olla raikkaassa kodissa, josta joulutunnelma on riisuttu. Mukavaa sunnuntaita,

    VastaaPoista
  2. Pelkkä ajatus, että koko ajan on valoisampaa, saa mielen iloiseksi:) Joo, ja viherkasveja ja kukkasia on pakko saada;)

    Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli oikein ihana auringonpaiste, piristää kivasti. :) Mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Onpa ihanan valoista ja raikkaan näköistä! :) Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Raikkaan näköistä teillä! Oikein ihanaa alkanutta vuotta :-)

    VastaaPoista