18. maaliskuuta 2019

Huonekalurallia


Tiedättehän kun aina joskus käy niin, että jokin ihan pieni sisustamiseen liittyvä juttu saa aikaan toisen jutun, joka taas saa aikaan jonkin seuraavan. Hetken päästä huomaat, että päivä on kääntynyt iltaan ja olohuoneesi näyttää ihan erilaiselta kuin aamulla. Näin minulle kävi juuri eilen.




Kaikki alkoi ihan viattomasta nojatuolin päällisten vaihdosta. Jostain syystä päässä alkoi muhia, miltä nojatuoli näyttäisi ikkunoiden edessä. Samalla jo mietin että sohvan voisi kääntää toisinpäin, samoin telkkarin. Teeveeltä vapautuneelle seinälle voisi raahata yläkerrasta lisää hyllyä. Niinpä sitä olikin pian käännetty koko järjestys uuteen uskoon.




Nuorimainen oli innokkaana mukana ja kyseli, että sisustaksä äiti. Hän oli vähän huolissaan siitä, miltä olohuoneessa tulee näyttämään, eikä selvästikään ihan luottanut taitoihini. Lopulta hänkin kyllä myösi, että uusi järjestys on tosi kiva.



Käykö teille koskaan näin? :)

4 kommenttia

  1. Hihi, meille ei ole käynyt tässä nykyisessä kämpässä tuota kertaakaan (on aika vähän vaihtoehtoja nimittäin, miten huonekalut voi asetella, plus kirjahyllyjen siirtäminen ei ole ihan helppoa kirjojen määrän vuoksi), mutta edellisessä asunnossa tuli kyllä muutaman kerran koettua rymsteerauspuuskia, joiden myötä kaikki kalusteet vaihtoivat paikkaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan hauskaa kyllä, eikä tarvitse hankkia uusia tavaroita ja saa silti ihan uutta ilmettä :)

      Poista
  2. Turhaan lapsesi oli huolissaan :) Lopputulos on upea.
    Ennen, kun asuimme väljemmissä tiloissa, kävi useinkin noin.
    Nyt pienessä alunperin vapaa-ajan asunnoksi rakennetussa mökissä ei ole juuri mahdollista vaihdella huonekalujen paikkoja.
    Hyvää viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista